Eero Kilpinen Fiat iustitia, pereat mundus.

Tee niin kuin sanon, älä niin kuin teen

Kuluneen viikon miljardööritapaamisessa Davosissa uhiteltiin kovin sanoin ilmastonmuutoksen aiheuttamalla kriisillä. Nuori ruotsalainen ilmastoaktivisti ja koululaislakkojen julkisuuden siivittämä Greta Thunberg vaati kollektivistisia ja pikaisia toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tätä ennen tiedevetoinen Eat-Lancet komissio julkaisi vahvasti kritisoidun suosituksen globaalista ruokavaliosta, jonka pääsanoma meille suomalaisille oli lihankulutuksen vähentäminen, jottemme liiaksi rasita maailman resursseja. Ehkä kovimman ja kärjistetyimmän lausahduksen tokaisi New Yorkin demokraattien nuori kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez, joka uhosi ilmastonmuutoksen tuhoavan maailman 12 vuoden kuluessa ilman vastatoimia. Ikävistä puolitotuuksista on siis kyse, sillä kulutuskeskeinen elämäntapamme ongelmallinen, kun yhä useampi köyhyydestä nouseva omaksuu vastaavat tavat.

Näitä ahdistusvirsiä olemme vuosien varrella kuulleet toistuvasti. Reilut kymmenen vuotta sitten Al Gore, yksi ilmastotoimien ja -verojen suurimmista lobbareista, uhosi napajäätiköiden sulaneen jo muutama vuosi sitten. Toistaiseksi IPCC ei ole kyennyt toimittamaan tarkkaa mallia ilmaston lämpenemisestä ja syitä väärille arvioille on esitetty valtamerten lämpenemisellä. Joka tapauksessa moni median viestintää ja toimintatapojen seurannut on voinut havaita soveltavaa tilastointia, havaintovirheiden värittämää dataa ja viranomaisten puliveivausta ilmastokeskustelun ympärillä. Kaikki tämä on ollut omiaan hämärtämään keskustelua ja sulkemaan monitahoiset epäilijät ulos leimaamalle heidät denialisteiksi. Ilmastopelote on oiva bisnesmahdollisuus, koska samat yritykset voivat ilmiön molemmin puolin edistää omia tavoitteitaan. Öljy-yritykset rakentavat vihreää imagoa. Biopolttoaineet ovat vihreitä!

Ilman muuta ihmiset saavat luottaa sokeasti viranomaisiin, tieteilijöihin ja kansalaisjärjestöihin ja luovuttaa älyllisen päätäntävallan delegoimilleen edustajille. Teknokratinen päätöksenteko lienee luonnollinen vaihtoehto tavalliselle pulliaiselle, joka suurin panos ilmastotalkoissa on kustantaa suunnaton hallinto- ja varallisuudenuudelleenjakohimmelli. Me luotamme siihen, ettei meitä huijata. Jätämme lomat kaukoitään tekemättä, lapset tekemättä. Haittaveroilla voimme tehdä lihasta niin kallista, ettei keskipalkkaisilla ole varaa kuin kerran viikossa 500 gramman liha-annokseen. Yksilölle, jolla olisi varaa tusinaan polttomoottoriautoon, tämä ei ole naurun asia, toisaalta jääpähän häneltä enemmän omaisuutta, josta maksaa veroja.

HS:n alustavan selvityksen mukaan monet suomalaiset ovat valmiita ilmastotoimiin, kunhan he itse eivät joudu kokemaan negatiivisia vaikutuksia. Globetrotterit eivät tahdo matkailuvimmaansa rajoittaa, kuten saatamme havaita nuoren norjalaisen malli-tohtori Gunhild Stordalenin teoissa. Hän kyllä sponsoroi ja lobbaa muita vähentämään hiilijalanjälkeä Eat-Lancet selvityksen kautta, mutta lentelee eksoottisissa kohteissa yksityiskoneella. Samaa tekopyhyyttä kuvasi myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö twiitillään riviin parkkeeratuista yksityiskoneista Davosissa. Ei ole ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun filantroopit kiertävät maailmaa hyvätekeväisyysgaaloissa yksityiskoneillaan saarnamassa hiilijalanjäljen kutistamisesta ja kerskakulutuksen kaventamisesta. Ilmastoaneilla voi ostaa taivaspaikan ja puhtaan omatunnon.

Suomalaiset voivat kyllä saada mitä tilaavat ja kaikkein epämiellyttävimmässä tapauksessa pilkka kolahtaa omaan nilkkaa. Globaali “nousukausi” näyttää taittuneen, miinus tai nollakorkojen kausi lähenee loppuaan ja nykyisen talousjärjestelmän valuviat, velka ja kasvavat tuloerot repivät maita ja sallivat populistien nostaa ansaitusti kannatustaan. Kun Kiinalla alkaa toden teolla mennä huonosti, eivät Koneen hissit mene enää kaupaksi. Kiinalaiset eivät kykene ostamaan sianlihaa meiltä. Vastavuoroisesti meillä on vähemmän varaa ostaa halpaa krääsää Kiinasta. Joku voisi sanoa win-win. Ilmasto kiittää. Uhka vai mahdollisuus?

Suomen hetkellinen taloudellinen kasvu on velalla ansaittu. Työttömiä koetellaan ilmaistyövoimana ja EK on vielä ehdottanut maahamme lisää tuettua vierastyövoimaa, jonka palkasta hurjimmissa kuvitelmissa veronmaksajan on luvattu kustantavan 70%. Sote:n tuomat säästöt jäävät kuvitelmiksi ja kokonaiskuvassa näemme jo paikoin karua kuvaa yksityistämisvimman tuottamista oikaisuista: Paikoin vanhuksia laiminlyödään ala-arvoisen hoidon muodossa. Firmoille nämä laiminlyönnit, haamutyöntekijät korvaamassa lakimääräistä henkilöstöedustusta muodostavat säästöjä. Onneksi sentään Valvira tutkii. Jos kyse olisi yksityishenkilöstä, ei ole täysin mahdotonta kuvitella ehdotonta vankeutta. Nyt voidaan sanoa olankohautuksella “hoitovirhe” tai kuitata huomautuksella petos.

Viime viikkojen pulmien vyyhdissä on vanhusten hoivakotien ongelmien yhteydessä pohdiskeltu mm. päiväkotien hoitajien pulaa ja TE- ja maahanmuuttajakotoutuspalveluiden yksityisten tuottajien sinnepäin-laatuisia kursseja heikossa asemassa oleville. Julkinen valta ulkoistaa toimia resurssien puutteessa ja sitten ihmetellään, että kilpailutuksen halvin kotihoito tuo ateria jos on tuodakseen. Heikentynyt talous sallii lisää kurjistusta. Kiitos luojalle, ettei maassamme sentään ole yksityisiä kiintiöpohjaisia lastenkoteja ja vankiloita, koska alta aikayksikön voisimme havaita, että Amerikan malliin kyltymättömät firmat kannustaisivat taloudellisesti tuomareita tuomitsemaan ihmisiä lakien vastaisesti vankilaan.

Samoin kuin ilmastoteoissa työttömien kohdalla meille kelpaa, että heitä lyödään kuin vierasta sikaa sillä ehdolla, että me emme itse joudu kuritettavaksi. Ilmeisesti vailla omaisia olevien vanhusten hyvin- tai pahoinvointi laitosten seinien sisällä on vain tilastollinen tekijä. Emme taida kyetä asettumaan edes väliaikaisesti heikompien asemaan. Britannian köyhistä meillä heti Suomen jälkeen puhuttiin. Siinä meille mallia luokkayhteiskunnasta. Emme sentään ole vielä palaamassa vuosisata sitten elettyyn elitismiin, missä yläluokkaiset taiteilijat jalkautuivat slummeihin nauttimaan rahvaan elämänrytmistä. Ilmastopelko elää huolettoman ja etuoikeutetun kansanosan takaraivossa. Väittäisin, että leipäjonossa talven kylmä ja kesän kuuma ovat osa todellisuutta, sitä vastoin merenpinnan nousu ja sään ääri-ilmiöt tunkeutuvat unelmiimme vain prekariaatin kuvitelmissa. Näkymä yksityiskoneen ikkunasta on mykistävä; ihmiset ovat muurahaisia. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän LauriHeimonen kuva
Lauri Heimonen

"Reilut kymmenen vuotta sitten Al Gore, yksi ilmastotoimien ja -verojen suurimmista lobbareista, uhosi napajäätiköiden sulaneen jo muutama vuosi sitten. Toistaiseksi IPCC ei ole kyennyt toimittamaan tarkkaa mallia ilmaston lämpenemisestä ja syitä väärille arvioille on esitetty valtamerten lämpenemisellä. Joka tapauksessa moni median viestintää ja toimintatapojen seurannut on voinut havaita soveltavaa tilastointia, havaintovirheiden värittämää dataa ja viranomaisten puliveivausta ilmastokeskustelun ympärillä."

Tosiasia oman näkemykseni mukaan on se, että poliitikkojen vallitseva, epäasianmukainen usko ihmisperäiseen ilmaston lämpenemiseen tulee vielä vastaisuudessa korvattavaksi vaihtoehtoisen strategian mukaisilla pyrkimyksillä sopeutua luonnollisiin ilmastonmuutoksiin ja sään ääri-ilmiöihin.

Käyttäjän EeroKilpinen kuva
Eero Kilpinen

Luonnonkatastrofit ja äärimmäiset sääilmiöt ovat toki oma lukunsa. Pahimmissa tapauksissa ihmiset menettävät henkensä, lievemmissä tulee vain suurta omaisuusvahinkoa, joka pakottaa ihmiset pois kotiseudultaan ja tuhoaa heidän toimeentulonsa. Eri maissa on käytetty erilaisia keinoja yhteisöiden korjaamiseksi suuronnettomuuksien jäljiltä. Huonoja esimerkkejä meillä on Haitista, missä edes kansainvälinen apu ei ole onnistunut nostamaan maata ahdingosta. Toisaalta kehittyneessä Japanissa julkinen ja yksityinen sektori yhteistyössä pikavauhtia korjaavat maanjäristysten tuhot rutiinilla. Krooniset sääilmiöt ovat toki yhteydessä paikallisesti Afrikassa nälänhätiin, mutta näitä humanitaarisia katastrofeja ylläpitää myös paikallisten ideologiset taistelut vallasta. Näihin ilmiöihin on jo oikeastaan sopeuduttu, koska onneksemme ne keskittyvät tuhansien kilometrien päähän kodeistamme.

Toimituksen poiminnat